Mira 20-21.7


Ma 20.7

Tarinamme alkaa eräänä sumuisena heinäkuun aamuna, kun seurueemme pakkaa aamuviiden herätyksen jälkeen kimpsunsa ja kampsunsa autoon, ja suuntaa kohti Länsisatamaa. Kello 7.30 SiljaTallink Star alkoi keinuttaa meitä kohti tuntematonta.

Terveellinen aamiaisemme sisälsi hampurilaisen ranskalaisilla, jonka jälkeen oli hyvä käpertyä nukkumaan – kuka minnekin. Lattiakin kelpasi. Kummallisen aamuvirkeät teinit häiritsivät kuitenkin untamme.

Tallinna näytti parhaat puolensa kaatosateessa ja URG:n pojat katosivat laivasta lähdön jälkeen (TomTom neuvoi ”suoremman” reitin). Pian he kuitenkin ottivat meidät kiinni, ohittivat ja jatkoivat matkaansa.

Rajanylitys sujui läpi ajamallla ja otimme suunnaksi Riikan. TomTom löysi autoille lati/h parkin, jonka jälkeen tepastelimme tutustuen kaupunkiin.

Illaksi löysimme kämppärin meren rannalta Jurmalasta. Kämppärin tuntomerkki oli sen lähellä sijaitseva ”akvaario”, joka Taavin kielestä suomennettuna tarkoittaa vesiliukumäkiä. Näin. Eväs- ja retkivehkeet kaivettiin esille ensimmäistä kertaa ja syönnin jälkeen lähdimme katsastamaan merenrantaa. Ja sitähän riitti, kokonaiset 35km. Auringonlaskua tarpeeksi katseltuamme ja Baywatch – juoksujen jälkeen uni maittoi.

Mira


Ti 21.7
Päivä alkoi pienellä vesisateella, mutta pian aurinko ja tuuli kuivattelivat teltat. Aamusuihku oli virkistävääkin virkistävämpi. Allekirjoittaneen aivot meinasivat jäätyä hiuksia pestessä, mutta onneksi pojille tuli sentään lämmintä vettä. Fresseinä suuntasimme nokat kohti Liettuaa ja matka jatkui.

Matkalla meitä viihdyttivät jälleen useat haikarat: Haikaran pesiä, haikaroita killumassa toistensa kimpussa ilmassa, yhden pitkäjalan laskeutumassa ja yksi otti lentoon lähdön Varman kuoleman nokan edestä. Fotoja ei ehtinyt napsaista todisteeksi.

!!! Löydettiin Walkie-Talkie:t! Nyt selvääkin selvempien käsimerkkien tarkoitusta ei enää tarvi pohtia. Taavi vaihtoi tällä varikkopysähdyksellä autoonsa myös käsikaasun – metri pyykkinarua, solmut päihin ja kiinni kaasupolkimeen. Ei kipeydy kaasujalka enää ja nyt voi treenata hauista.

Liettua vaihtui illan lähentyessä Puolaksi ja rajan ylitys sujui ongelmitta. Tasaiset peltomaisemat vaihtuivat kiemuraisiksi ja mäkisiksi teiksi. Liettuasta tutut ”rekat ohittamassa” - spektaakkelit jatkuivat, vaikka tie ei aina jatkunutkaan. Pisteet rekoille.

Myös Puolan puolella ihastelimme lukuisia haikaranpesiä, jotka yritin myös epätoivoisesti tallentaa kameran muistikortille, mutta huonolla tuloksella. Ehkä huomenna onnistun. Aika läheltä rajaa löytyi kämppäri, jolle retkikuntamme leiriytyi. Sitkeistä suomalaisista tai joistain hulluista hippirättäreistä ei vieläkään päässyt eroon. Pasta-jauhelihakastikkeet massussa suuntasimme läheiselle järvelle, jonka nähtyämme yösuunnistimme hieman Puolan metikössä. Vasta nyt olimme valmiit yöpuulle.


Mira kuittaa Varman kuoleman takapenkiltä